Tuomas Iisalo Memphis Grizzlies koki kirvelevän tappion NBA:n pudotuspeleissä Oklahoma City Thunderille. Memphis on nyt tappiolla ottelusarjassa 0-3.
NBA:n runkosarjan voittaja Oklahoma City pyyhkii Memphisillä pöytää joukkueiden kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa ja siirtyi otteluparissa 2-0-johtoon. Omassa kotiavauksessaan Memphis oli pitkään niskan päällä, mutta tähtipelaaja Ja Morantin loukkaantuminen toisen neljänneksen lopulla käänsi ottelun kurssin.
Morant loukkasi lonkkansa kovan kontaktin seurauksena toisen neljänneksen lopulla eikä pystynyt palaamaan enää kentälle.
Memphis johti ottelua parhaimmillaan jo 29 pisteellä toisen neljänneksen lopulla, mutta Morantin loukkaantumisen jälkeen johto alkoi sulaa huolestuttavasti.
Päätösneljänneksen loppuhetkillä OKC nousi ottelussa ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Memphisillä oli vielä mahdollisuus nousta viime sekunneilla tasoihin, mutta John Koncharin kolmen pisteen heitto meni ohi ja OKC nappasi lopulta 114-108-voiton.
Memphis on nyt ottelusarjassa 0-3-tappiolla ja sen kausi on katkolla seuraavassa pelissä.